Kissatarinoita



 
Uusia tarinoita voit lähettää osoitteeseen kissakotikattila@gmail.com.
 
Tuoreita Kattilan kissojen terveisiä voit lukea  tunnisteen "Terveisiä" kautta.
 
.........................
 
Vanhoja tarinoita vuodelta 2004.
 
___________________
Viivi (Eppu) 23.5.2004

Terve Kaverit! (karvaiset ja karvattomat)

Minä Viivius-Pieni alias Viivi (Kattilassa nimeni oli Eppu) muutin nykyisen emäntäni luokse noin kaksi vuotta sitten sieltä Kattilasta. Aikaisemmasta kodistani ei ole aivan tarkkaa tietoa, mutta eipä tuo minua hirveesti haittaa... Ovathan asiani nykyisin vallan mainiosti. :)

Olen noin about neljävuotias Neiti, ja täynnä energiaa! Sanovat minua myös uteliaaksi ja rohkeaksi tytöksi... Tiedä sitten häntä. :)

Melkein kaksi vuotta ehdin asua emäntäni kanssa Suomen Turussa. Siellä reviiriäni olivat mm. urheilupuiston kalliot ja lenkkipolut. Eihän ne minua yksin ulkoilemaan päästäneet. Valjaissa oli kuljettava. Mutta toisaalta on kai myönnettävä, etten minä olisi edes uskaltanut yksin ulkona hiippailla... Siellä kun oli niitä pahuksen koiriakin! ;)

Turun kodissa minulla oli myös tärkeää puuhaa... Joka aamu oli herättävä (ja herätettävä myös emäntä) aikaisin vahtimaan pihapuun variksen pesää. Ikkunan takaa oli helppo uhota ja komentaa sitä isoa lintua. Myös oravat työllistivät minua useasti. No mutta eipä tullut aika pitkäksi...;) Myös kylpyhuoneessa riitti vaanittavaa... Vesipisarat saavat minut suorastaan hulluksi. Ne kaikki kun vaan on saatava kiinni yhtä aikaa!
No niin, mutta nyt olemme muuttaneet takaisin Hämeenlinnaan. En pääse siis enää niin usein matkustamaan hienossa kantokassissani. Sääli! Turun aikoihin me reissasimme useasti Turku-Hml väliä bussilla. Etupenkillä oli kiva istua emännän vieressä tai sylissä, ja kommentoida kuljettajan ajotaitoa. Kerran yksi kuljettaja jopa pyysi minua ratin taakse, olin kuulemma niin hyvä neuvomaan... ;)
Nykyisin täytyy tyytyä vain henkilöautolla matkusteluun...

Täällä Hämeenlinnassa me nyt sitten väliaikaisesti asumme "mummolassa". Oma kotimme valmistuu vasta ensi vuoden puolella, mutta sitten pääsenkin taas valloittamaan uusia vaanimismaastoja... :) Emäntäni on myös jo lupaillut hankkivansa minulle ihka oman akvaarion! Ajatelkaas sitä!! ;)

Hyvin siis menee Viivius-Pienellä!:) Haluan myös kiittää koko Kattilan väkeä! Teette todella arvokasta työtä! Tuskin minäkään olisin päässyt valitsemaan nykyistä emäntääni ilman Teidän apua... Kiitos siis kaunis, ja kissamaisen rentoa kesää kaikille!!!
Miauh!

T: Viivi ja Minna

P.S. Laitoin mukaan myös kuvan itsestäni... Olenpas minä kaunis! :)



 ______________________________________
Esmo (Ringo, Nipsu (Lissu) ja Tikru 24.5.2004

Oltiin jo pitkään suunniteltu avopuolison kans ottaa meille kissa ja meillä oli sille jo nimikin valmiina. Sitte yhtenä päivänä tossa 2 vuotta sitte aateltiin iha vaan mennä kattomaan millasia kissoja löytyy. Meitä käytettiin useassa huoneessa, mutta niissä olevat kissat ei ollu vielä luovutettavissa. Myöhän innostuttiin niistä söpöistä kissoista niin, että päätettiin ottaa heti joku omaks. Hoitaja vei meijät huoneeseen, jossa oli kissoja, jotka saa vaikka heti omaks jos haluaa. Varovasti hän sano, että "mulla olis teille kissa, joka kaipais kotia kovasti, muttei sitä oo huolinu kukaan ku se on säikky, mutta työ ootta sellatteita ihmisiä, jotka varmasti antais sille hyvän kodin". Myöhän tietenki haluttiin nähä se kisu. Huoneen nurkassa oli koppa, jossa makas suloinen, harmaa pitkäkarvainen kissa, just sellane millasen olin aina halunnu! Tämä 1v Ringo niminen kissa oli niin sulone, että meijän sydämet helty ja myö otettiin se.

Nimeksi Ringo sai Esmo. Alku oli hieman hankalaa, sillä Esmo sähisi meille ja yritti läppästä. Mutta uuden nimensä se oppi hetkessä ja havahtui aina ku sitä kutsuttiin. Ei menny ku pari viikkoa totuttelua meihin ja uuteen kotiin ja Esmo anto jo koskea itteensä. Nyt Esmo on ollu meillä jo 2 vuotta ja hyvin menee. Esmo tulee kiehnaamaan ja pyytää, että sitä rapsutettaisiin ja hellittäisiin. Esmo tuloo myös syliin istumaan ja on todella sulonen meitä kohtaan. Kannatti olla kärsivällinen Esmon suhteen. Myö ei kaduta hetkeäkään sitä, että otettiin Esmo meille :)

Meillä oli kuitenkin kaipuu saada toinenki kissa, sillä Esmo tarvitsi kaverin ja me toisen kisun hellittäväksi. Päätettiin iha spontaanisti lähteä kavereitten kans Kattilaan kattomaan kissoja ja minähän päätin, että kotiin tullaan takasi kissa mukana :) Paikalle päästyämme meijät vietii huoneeseen, jossa oli luovutettavia kissoja. Ku myö päästiin ovesta sisään, iso musta kolli heittäytyi avopuolisoni jalkoihin. Siinä samassa avopuolisoni sanoi hoitajalle, että "myö otetaan tämä kissa". Niinpä tämä Lissuksi ristitty 4v kolli lähti meijän matkaan.
Nimeksi Lissulle annettiin Nipsu. Nipsun onneksi se sai kivan nimen, sillä uuden kissan nimestä heitettiin jopa kolikkoa :) Heti ovesta päästyään Nipsu säntäsi Esmon kylkeen kiehnaamaan. Näistä tuli parhaat kaverukset, sillä Nipsu on niin sosiaalinen ja hellä kissa. Nipsu nauttii huomiosta ja tykkää ihmisistä.

Nämä kissakodin kollit saivat seurakseen pennun, suloisen neidin nimeltä Tikru. Tikru ei ole Kattilan kissoja, mutta sopii porukkaan loistavasti. Nyt nämä 3 asustaa onnellisesti meijän kans isossa kolmiossa, josta ne pääsee parvekkeelle kattelemaan maisemia. Kissat tulevat loistavasti toimeen keskenään. Päivä täyttyy leikkimisestä ja hellimisestä :) Esmo on nyt 3v, Nipsu 6v ja Tikru 1v.

Kannattaa ehdottomasti ottaa kissakodista kissa, sillä ne on terveitä ja niitä on hoidettu hyvin! Siellä on paljon suloisia kissoja, jotka kaipaa kotia, että eiku hakemaan omansa sieltä! Toivottavasti tää kirjoitus rohkaisee ihmisiä ottamaan säikynki kissan, sillä hyvällä hoidolla ja hellyydellä kissasta tulee taatusti rohkeampi :)

Terveisin: O&J

 __________________________
Leevi (Kaptah) ja Viivi 1.6.2004

Menimme eräänä helmikuun iltapäivänä vuonna 2001 koulun jälkeen kissakoti Kattilaan katsomaan minkälaisia kissoja siellä on. Olin jo pitkään toivonut kissaa ja nyt poikaystäväni oli myöntynyt.
Merja Rusi oli silloin paikalla Kattilassa, ja kun kerroimme että tulimme katsomaan kissaa, niin hän sanoi "Haluaisin mielelläni esitellä teille yhden veljesparin".

Menimme yhteen huoneista ja siellä oli kolme kissaa. Merja kertoi että kaksi niistä oli veljeksiä, ne olivat harmaavalkoisia. Merja kertoi että ne olivat kotoisin maalaistalosta jonka isäntä oli uhannut tappaa kaikki pennut. Isäntä oli puhunut tästä naapurilleen joka otti heti yhteyttä kissakoti Kattilaan. Tottakai pennut otettiin vastaan ja niin ne matkasivat maalaistalosta kissakotiin. Merjan tytär oli juuri lukenut kirjan Sinuhe egyptiläinen. Pennut saivat nimensä tästä kirjasta ja Leevimme nimi oli Kattilassa Kaptah. Veljen, joka oli toisena jäljellä pentueesta, nimeä en valitettavasti muista.

Varasimme Leevin ja enhän minä kauaa malttanut odottaa. Seuraava päivä oli perjantai ja tottakai Leevi piti saada kotiin! Minä sairastuin kesken koulupäivän ja lähdin kotiin. Poikaystäväni jäi vielä kouluun ja yritti saada jotakin luokkakavereistamme jolla olisi auto, hakemaan Leeviä. Yksi tyttö sitten suostui.
He hakivat ensin Leeville hiekkalaatikon, hiekkaa ja ruokaa. Sitten he hakivat Kattilan vieressä olevasta kierrätyskeskuksesta raapimispuun (ne tekevät siellä kierrätys- keskuksessa näitä raapimispuita itse). Sitten he hakivat Leevin. Olin haljeta onnesta, kun kissa tuotiin meille. Jäin Leevin kanssa kahdestaan, kun poikaystäväni ja luokkakaverimme lähtivät palauttamaan kuljetuslaatikkoa Kattilaan. Leevi kulki koko ajan jaloissani, seurasi minua ihan koko ajan.

Jo heti seuraavana aamuna Leevi hyppäsi aamupalalla ollessamme syliini, valitettavasti vain leivät alkoivat savuta leivänpaahtimessa ja palohälytin alkoi huutaa; sain siis myös samalla kertaa tuntea Leevin kynnet reisissäni ;).

Leevistä tuli kuuluisa kissa siellä Visakylän opiskelija-asuntoalueella. Ulkoilutin Leeviä valjaissa ja välillä siinä meidän piha-alueella kävi eräs mies koiransa kanssa. Koira oli rottweiler. Pihan pari muuta kissaa, jotka ulkoilivat valjaissa, juoksivat lujaa sisälle kun koira tuli pihaan. Leevi ei. Leevi meni haistelemaan koiraa ja puski sen kuonoa. Leevi ei pelännyt yhtään niin kauan, kun koira pysyi hiljaa. Kerran, kun ulkoilutin Leeviä ja kävelimme parkkipaikalla, niin vastaan tuli joku nuori mies mitä en ennen ollut nähnyt ja hän kysyi: "onko tuo se rohkea kissa josta täällä puhutaan?" Olin aika otettu siinä vaiheessa..

Kesällä 2002, kun olimme valmistuneet, muutimme heinäkuussa takaisin kotipaikkakunnalleni Valkeakoskelle, ja Leevi matkasi mukana, tietysti! Kyllä Leevi oli aikaisemminkin vieraillut Valkeakoskella, kun olimme olleet äidilläni kylässä. Toukokuussa 2003 me otimme Leeville kaverin, ensimmäisen kissanpentumme. Leevihän oli jo n. puolivuotias meille tullessaan. Kissanpentu oli tyttö ja se oli jo syntymäkodissaan ristitty Viiviksi. Minulla oli nimittäin sama nimi mielessä! Äitini keksi sen.

Leevi ja Viivi tulevat hyvin toimeen keskenään; ne leikkivät yhdessä ja pesevät toisiaan. Kyllä niistä on paljon seuraa toisilleen. On paljon mukavampi nykyään lähteä kotoa kun tietää että Leevin ei tarvitse olla yksin ikävissään. :)

kirjoitti Marika N.



_____________
Sakke 9.6.2004

En muista vuotta, mutta joskus -90 -luvun lopulla se oli!
Ajattelimme hankkia toisen kissan, silloisen Misu-neidin seuraksi. Ajoimme Humppilasta Hämeenlinnaan ja tulimme Kissakoti Kattilaan. Siellä rakastuimme oitis, jaloissamme hääräävään kolliherra Sakkeen. Niinpä Sakke muutti kanssamme Humppilaan. Tasan viikko meni, kun Misu Sakken hyväksyi. Siitä alkanut rauhaisa rinnakkaiselo jatkuu yhä vieläkin, tänäänkin 08.06.2004!

Vierailin tänään sivuillanne. Toivotan menestystä työllenne jatkossakin.
Samalla lähetän terveisiä Sakken puolesta.
Terveisin Suvi T.
________________________
Nikke (Hermanni) 13.6.2004

Ensi syksynä tulee viisi vuotta siitä kun otimme omaksemme Kattilasta kissanpennun, se oli ristitty Hermanniksi. Pentu oli meidän ensimmäinen lemmikkieläimemme ja kokemusta kissoistakaan ei paljoa ollut. Nimi muutettiin Nikeksi ja yhteiselo alkoi...

Nikke oli hyvin arka uudessa ympäristössä ja pysytteli piilossa yöpöydän takana 1,5 vuorokautta. Kaikkein liikuttavinta oli, että vaikka se ei uskaltanut tulla esille muuten, se kävi hiekkalaatikolla asioillaan yöllä, kun me ihmiset nukuimme. Sama siisteys on jatkunut koko ajan, kertaakaan ei ole vahinkoja tapahtunut tänä aikana. Tutustuttuaan Nikke paljastui HYVIN energiseksi ja puuhakkaaksi pojaksi, jonka lempipuuhaa oli verhojen hyppiminen alas olohuoneesta. Sen erityisominaisuus on mieltymys kukkasiin (tullut emäntäänsä). Se on aivan vauhko, kun joku saapuu meille kukkapaketti kourassa eikä tahdo jaksaa odottaa sen avaamista. Se syö kaikki kukat lajikkeesta riippumatta, joten kasvit on nostettu amppelitasolle ja maljakkokukkia ei voi jättää esille, jos ei isäntäväki ole paikalla vartioimassa.

Muuten se on hyvin helläluontoinen ja äärimmäisen tarkka, että kaikki sujuu totuttujen tapojen mukaisesti. Jos ei suju, se näyttää mielensä tekemällä kaikki ne asiat, jotka on kielletty, peräkkäin ja vilkuilemalla välillä, jokohan mielenosoitus tehoaisi...

Se uittelee tassulla vesikupissa ruokapaloja ja laittaa ne sitten kynnellä sievästi suuhunsa. Yöt se nukkuu isäntäväen sängyssä tosi kiltisti, vain joskus harvoin se riehaantuu yöllä ja alkaa juosta kuin vimmattu ympäri huushollia.

Nikke on suloinen eläin ja meille hyvin rakas. Se palkitsee syvällä kiintymyksellään ja hurmaavalla puskemisellaan muutamat pienet haaverit (kuten revityt tapetit ja reiälliset verhot) moninkertaisesti. Vanhathan ne tapetit jo olivatkin...

Kaikille kissanomistajille hauskoja päiviä toivottavat Niken omistajat
___________________
Vickan (Pilvi) 2.7.2004

Ensinnäkin... kiitos Jannalle kun saatiin sieltä meijän kulta!!!
Tarina alkaa näin: meillä on aina ollut kaks kissaa. Vielä kesäkuun alkuun asti olikin... silloin meidän 14-vuotias kissa poikakolli jouduttiin lopettamaan. Se oli kova paikka kaikille meidän perheessä. Myös isä itki (mitä ei kyllä usein pääse näkemään). Päätimme jo heti päiviä myöhemmin, että kyllä pitää toinen kissa saada.
Ajattelimme heti Kissakoti Kattilaa, päätimmekin mennä heti seuraavana maanantaina katsomaan, olisiko siellä pentuja. Siellä Janna kertoi että hänellä olisi kotona yksi Pilvi-tyttönen. Menimme saman tien katsomaan... ja siellähän se oli. Varasimme kisulin heti ja lähdimme ostamaan tavaroita.

Pilvin, nykyisen Vickanin, oli määrä saapua meille saman viikon perjantaina. Kotona alkoi suursiivous. Siivosimme koko maanantain ja tiistain. Tiistai-iltapäivänä sain viestin kännykkääni ja siinä luki: "Pilvi-kissa olisi valmis. Pystyisittekö hakemaan sen jo aikaisemmin?" Olin aivan haltioissani. Hain äitini ja soitimme Jannalle. Puolentoista tunnin päästä Vickan olikin jo kotona.

Se sopeutui hyvin nopeasti. Meillä oli kotona myös toinen kissa ja koira. Kaikki tulevat keskenään hyvin toimeen. Oikeastaan Vickan ja koira tulevat parhaiten. Olemme Jannan kanssa pitäneet yhteyttä ja toivon että pidetään jatkossakin.. Suurkiitos Kattilan väelle!!!

Terveisin: Elina ja Vickan
_____________
Tara 12.7.2004

Moi taas Kattilan väki!
Muistatte varmaan, kun syksyllä me Kuivasaarien perhe haimme Taran kissakodistanne. Sen jälkeen tulikin sitten ilmi, että kissalla oli haava jalassaan ja saimmekin soittaa heti takaisin Kattilaan ja eläinlääkärille. Onneksi kaikki kävi hyvin. Silloin Tara olikin vasta noin yksi vuotias kissa. Päätimmekin, että sillä on syntymäpäivät kesäkuun 20 päivä. Nyt se on siis jo 2v.

Vähän aikaa sitten Tara oli mukanamme mökillä. Kotonamme se on omaksunut nukkumapaikakseen yläkertamme varasängyn. Siellä se joko lepäilee tai on ulkona. Kissasta kun ei saanut sisäkissaa tekemälläkään. Tara ei ole mikään sylikissa eikä ole koskaan ollutkaan. Jos se ei myöskään halua, että sitä hellitään, se ilmoittaa asian näykkäisemällä kevyesti hellijää käteen. Se ei kuitenkaan satu, eikä Tara ole koskaan purrut ketään kovaa. Joskus se myös päästää vihaisen maukaisun.

Kissa on aika nirso ruokien suhteen. Kokeilimme kaikenlaisia kissan valmisruokia, mutta nyt se on tottunut Kitekatiin. Silloinkin se syö ruoan vain vasta kippoon laitettuna. Muuten se tyytyy naksuihin. Oikea herkkupeppu Tara kyllä on. Se nauttii saadessaan juustoa ja kinkkua. Ne se ahmii hetkessä.
Päätimme pitää kissalla kauniin nimen, Tara, joka oli annettu sille jo Kattilassa. Mikäköhän vain oli kissan entinen nimi?

Tätä juttua kirjoittaessa Tara onkin nyt saunassa. Siellä se lymyää joskus lauteille nostetun penkin takana. Kaikin puolin Taran kanssa on sujunut hyvin emmekä enää luopuisi siitä mistään hinnasta. Terveisiä teille kaikille, Kattilan työntekijöille sekä kaikille kissoille. Varmasti ollaan taas tulossa käymään!

T. Tuija K+muu perhe


_____________
Ossi 29.7.2004

Lähdin syksyllä 2002 Kattilaan katselemaan paikkaa ja tutustumaan asukkeihin. Olin jo pidemmän aikaa kaivannut kissaa kotiini. Ensimmäisessä huoneessa istahdin sohvalle ja viereeni tuli heti punaraidallinen kissaherra, joka heittäytyi välittömästi selälleen ja osoitti haluavansa silityksiä. Kuulin Kattilan väeltä, että kysymyksessä oli kolli nimeltä Ossi, joka oli löydetty Hämeenlinnan Kettumäestä. Viereeni yritti tulla muitakin kissoja, mutta tämä kolli antoi niille nopean lähdön.

Tunsin että olin löytänyt hyvän ystävän, ja niin päätin viedä kotiini tämän Ossin, jonka olin jo mielessäni ristinyt Eskoksi. Niin Esko sitten pääsi kotiin. Nimeksi muodostui Esko Kettumäki, koska arvelin että on hyvä säilyttää pieni muisto menneistä seikkailuista vapaana kollina Kettumäessä. Kettumäen Esko siis.
Nykyisin asumme Eskon kanssa Helsingissä. Esko on osoittautunut uskomattoman sosiaaliseksi, hellyydenkipeäksi ja ihmisrakkaaksi kissaksi. Ehkä se osoittaa kiitollisuutta siitä että sai oman kodin ja ihmisen.

Näin kesällä Esko nauttii elämästään pääasiassa parvekkeella auringonpaisteessa selällään löhöillen. Kohokohtia ovat päivät jolloin se saa muikkuja tai munuaisia. Myös naapurin tyttökissan vierailut ovat mieluisia ja silloin ravataan vauhdilla. Esko ei suostu nukkumaan muualla kuin minun vieressä, pää samalla tyynyllä. Muutenkin meillä silitetään, pusketaan ja kehrätään paljon.
Olen oikein tyytyväinen että satuin menemään Kattilaan ja löysin sieltä näin hyvän kissan. Tai oikeastaan se löysi minut. Kiitos meiltä molemmilta!

Esko ja Tuula
____________________
Pessi ja Brian 15.8.2004

Melkein vuosi on kulunut siitä kun toteutimme pitkäaikaisen unelmamme kissoista ja maaseudun rauhasta!
Pessin ja Brianin haimme kattilasta viime syksynä ja yllättävän nopeasti he sitten kotiutuivat...
Alkuun Brianin oli aivan pakko sähistä kaikelle mahdollisella, (imuri tai saunan ovi saattaa ihan koska vaan hyökätä muistakaas se :)!!)

Aluksi pelkäsimme miten kolli-poikamme tulevat toimeen keskenään kun näkivät meillä kotona toisensa vasta ensi kertaa! Alun pienen sähistelyn ja mielenosoituksen jälkeen pojat valloittivat olohuoneen tv-tuolin yhdessä tuumin ja yhä edelleen nukkuvat kylkikyljessä ja putsaavat toisiaan! Välillä mennään tietty peräkanaa ympäri kämppää matot rullalla! (milloin toistensa ja milloin pingispallojen perässä....

Sohvalla löhöily ja elämästä nauttiminen on kova sana, mutta kun sukulaislapset tulevat kylään niin sohvan alusta saa näytellä mitä parasta pilleskelylinnaketta! Brian on herra hienohelma. Hän mm haluaa että joku käy katselemassa ja kehumassa kun hän syö :) Hän myös osaa kovaan ääneen vaatia ruokaa "just-mulle-kaikki-heti-nyt"! Pessi on itse rauhallisuus. Kiitollinen kaikesta mitä saa ja ihanan tohkeissaan aina kun tulee syliin kiehnäämään jne.

Syli -löllöjä ovat molemmat ja tekevät kyllä jokapäivä selväksi sen että joka ikinen päivä on hieman parempi päivä kun on omat kaksi kissaa sitä kanssamme jakamassa...
Viikon kohokohtia on aina kun saa lauantai tai sunnuntai aamuna nukkua pitkään ja loikoilla sängyssä koko perhe, eli me miehen kanssa ja "pojat"!
Kiitos vaan kattilalle, elämä ei olisi mitään ilman noita kahta hyrinä-moottoria!

Hanna ja Jussi J.





 

___________________
Pena ja Liisa 22.8.2004
Hei Kattilan muille asiakkaille!

Vanhoja kuulumisia ensin..

Haimme heinäkuussa avomieheni kanssa Tampereelle Kattilasta kaksi kissaa, Penan ja Liisan.
Molemmat Liisa ja Pena ovat 6-vuotiaita. Aikomuksemme oli ottaa Klaus-kissa. Toivon, että Klausin omistaja kirjoittaisi tänne kuulumisia!

Otimme Penan, koska se puski innokkaasti, kun istuimme kissahuoneen vuoteella. Se valitsi meidät.
Liisan ahdistuneisuus jäi vaivaamaan, kun lähdimme. Se oleskeli pienessä korissa. Ajattelin ettei se kauaa jaksaisi. Liisa oli muuttunut aktiivisesta passiiviseksi - oli saanut selkäänsä Kattilassa toiselta kissalta ja masentunut. Olipa itsekin läiminyt toista kissaa. Liisa ehti olemaan Kattilassa jo kauan.

Pena tullessaan piiloutui ensin senkin ja vuoteen alle. Laitoimme sinne täkin, kun tykkäsi olla siellä. Avokkini rapsutteli ja Pena tuli pois. Pena luopui piileskelystä. Lohtutäkki meni pesuun ja pois. Pena maukui lupaa kulkea asunnossa, jossa ei ollut omia hajujälkiä. Se merkkaili paikkoja puskemalla päällään ja leuoillaan ovenpielet, esineet, kaikki. Se ei uskaltanut mennä tarpeilleen tai syömään, koska paikoissa ei ollut hänen hajujaan. Nälkä kurni ja tuli tarve päästä tarpeilleen, jolloin se maukui ja kierteli ruoka- ja hiekkapaikkaa paniikissa. Yritimme osoittaa paikkoja sekä kutsumalla sitä tulemaan tarpeilleen.

Se uskalsi syödä, kun kannoimme kipon sille missä se oleskeli. Samoin teimme kissanhiekalle. Seuraavana päivänä siirsimme hiekan eteiseen ja lopulta vessaan, jonne hiekkalaatikko jäi. Lopuksi laitoimme kopin hiekka-astialle, jota ei heti laitettu, että Pena uskaltaisi käydä vessassa.

Ekana yönä Pena maukui ja tuli sänkyymme puskemaan ja kehräämään. Rakkaudenosoitusta kesti muutaman tunnin aamuyöstä. Toisena yönä se ei enää maukunut eikä tullut puskemaan vaan nukkui sohvalla ja välillä jalkopäädyssämme hiljaa. Ihan kuin se olisi tiennyt, että meidän täytyy yöllä antaa nukkua.
Pena osoittautui äärimmäisen siistiksi kissaksi. Nykyään sen turkki hohtaa sieltä, missä se on valkoinen.
Liisalle oli kovempaa kotiutua, koska asunnossa oli Penan hajujäljet. Piti tottua uuteen kotiin, omistajiin ja lajitoveriin. Liisa heti alkoi (hetken sängyn alla olon jälkeen) kierrellä omin päin ja luvin asuntoa eikä välittänyt kiukkuisen näköisestä Penasta, joka tuijotti tulokkaan käyskentelyä. Pena oli järkyttynyt. Se luuli olevansa ainut kissa - nyt ei tiennyt, oliko kohta tulossa kaikki Kattilan kissat tänne.. tuossahan meni jo yksi tuttu Kattilasta!

Liisa kotiutui heti ja tuli rapsutettavaksemme sohvalle köllimään. Se halusi paljon hellyyttä ja makaili lähellämme huristen. Liisa on sellainen pullukka pehmeäkarvainen mammanmussukka, ettei häntä voi vastustaa. Kun Liisa makaa selällään ja kehrää untumahakarvat näkyen, on se suloinen näky. Sillä on keskikokoisen koiran tassut, joilla se haroo ilmaa kehrätessään.

Kun Penan ensishokki oli ohi, se teki tuttavuutta Liisaan nuollen ystävällisesti, mutta Liisa tämäytti tassulla. Pena masentui. Liisa lopetti tassun uhkanoston ajan kanssa. Laitoimme kissat yöksi suljettuun olohuoneeseen, jossa oli hiekka-astia, raikasta vettä ja naksuja. Ne harrastivat yörallia, jos olivat yön vapaana asunnossa. Liisa maukuu ja mouruaa joskus. Olohuoneessa yöllä Penan kanssa Liisa on rauhallinen. Luulimme, että Liisalla on hätä, kun se mourusi, mutta se tarkoitti, että meidän pitää olla sen kanssa sängyllä, sohvalla tai leikkiä.

Annamme Liisalle ja Penalle eläinkaupan kuivaraksuja, koska monessa kaupan kuivaraksussa on käytetty kumin käsittelymyrkkyä sekä pussi- ja purkkiruokaa. Pirskattitabletin murennamme ruokaan ja lisäämme vettä tipan sekä pari kaurahiutaletta. Ei tule ummetusta. Pena ei juo vettä. Eläinlääkärin mukaan se saa purkki/pussiruoista vetensä.

Kuivaraksuja annoimme öisin ja säännöstellysti päivällä ettei tule virtsatiekiviä tai ummetusta. Liisa juo paljon vettä. Molemmat syövät kissan tonnikalaa ja sisäelintä purkissa, kananmunan keltuaista ja hylajuustoa.
Ostimme kaupan hiekkaa, se pölisi paljon. Ostimme hiekkaa eläinkaupasta, imi hajuja, ei pölise ja kestää pitkään. Koppimaisessa hiekkalaatikossa hiekka menee kissan silmiin ja hengitysteihin, kun kaivavat hiekkaa.
Liisa ja Pena ovat kilttejä. Kun ovat parvekkeella, tyytyvät istumaan tuoleilla, jotka olemme laittaneet kaidetta vasten. Ne ylettyvät vain kaiteen poikkiraolle, josta kurkkivat pää ulkona pihan tapahtumia. Jos joskus on tapahtunut niin, että ovat yrittäneet kaiteelle, ei tarvitse kuin sanoa kissan nimi nätisti, mutta vaativasti, niin tottelee heti.

Hyvää loppukesää kaikille, T.Marjaana ja Pasi, Tampereelta

15.9.2004

Hei kaikki Kattilan asiakkaat ja muut lukijat!

Tämä on jatkoa joku aika sitten lähettämälleni jutulle Penasta ja Liisasta, jotka haimme Kattilasta. Olemme avomieheni kanssa olleet todella onnellisia näistä uusista lapsukaisista, enää emme luopuisi heistä koskaan.

Liisa ja Pena voivat hyvin. Ruoan kanssa saa pelata, kun ruokahalu vaihtelee harva se päivä. Se mikä eilen maistui ei aina maistu toiste.
Ovat oksentaneet karvoja ja kerran jotain ruokaa. Liisalla kasvain kutiaa välillä korvassa, mutta tarkkailemme tilannetta. Raapiminen aiheuttaa vähän rupia korvan/otsan alueella, mutta tilanne ei ole vielä liian vaikea. Aiomme kokeilla ennen pitkää korvatippaa, joka putsaa korvakäytävää ja siten vähentää kutitusta, joka voi aiheutua liasta kasvainkorvassa.

Kisulit kehräävät, leikkivät ja nukkuvat yhdessä - välillä. Välillä sitten taas kumpikin saa huutia toisiltaan. Mutta leikillä. Joskus eksyy kiukku mukaan leikkiin ja tulee pieni huitomisriita, mutta kynsiä ei olla vielä käytetty.

Veimme kerran valjaissa Penaa ulos, joka pissasi hissiin ja ulkona pääsi rimpuilemalla irti valjaista! Se oli kamala hetki. Emme ole enää vieneet ulos sitä. Se juoksi minkä kerkesi karkuun muutaman sata metriä roskakatoksen alle roskisten taa ja huusi sieltä apua. Se oli saanut kissalle tyypillisen paniikkikohtauksen, joka voi iskeä yllättäen ilman ihmiselle tajuttavaa syytä. Mitään ei tapahtunut ulkona, muuta kuin Pena huomasi yhtäkkiä voivansa päästä irti ja alkoi rimpuilemaan. Olimme aivan rauhassa sitä ennen puiden juurella. Luulin ettemme enää näkisi sitä, niin lujaa se meni. Mutta avokkini sai sen taitavasti ja kärsivällisesti pois piilosta. Kotona se pudotti sylistä kovan kakkapökäleen eteisen lattialle...niin paljon se oli pelännyt ulkonaoloa. Ei sovi Penalle ulkoelämä. Vaikka parvekkeelta katselee.

Liisa oli niin lihava ( vain vatsan alueelta pullea, muuten siro ) ettei ylettynyt nuolemaan pyllyään puhtaaksi, joten oli likainen. Puhdas herra Pena alkoi sitten avuliaaksi ja nuoli Liisan pyllyn puhtaaksi, kunnes tämä hoikistui ja pystyi itse taipumaan pesemään. Pena nuolee muutenkin Liisaa välillä selästä, jossa on huonoa karvaa ja jopa nyppii hampailla huonoa karvaa Liisan selästä hampailla. Sitä lähteekin välillä pienin tukoin. Siinä esimerkillinen huolehtiva uros!

Liisa on jalkapallomimmi. Hän on leikkisämpi ja liikkuvaisempi kuin Pena. Liisa juoksee, hyppii ja leikkii. Liisa pelaa rutistetulla paperipallolla jalkkista, harhauttelee avokkianikin ja potkii jaloillaan palloa jopa taaksepäin. Liisa kehrää kuin rukki ja hyrisee kuin kone. Pena on hillitympi. Se ei pysy mukana Liisan leikeissä, mutta on ihana kissa. Komea ja hyvinvoiva. Kiltti.

Eipä muuta tällä kertaa. Kirjoitelkaa kuulumisia kisuistanne. Olisi mukavaa lukea!

T. Marjaana ja Pasi Tampereelta

_______________
Kasperi 22.8.2004

TERVE,

Haettiin Kasperi meille vajaa viisi päivää sitten ja nyt voi kyllä hyvillä mielin todeta, että hyvin on kissa tänne kotiutunut (oheinen kuva olkoon siitä esimerkki). Ensimmäisen yön Kasperi taisi olla saunalla, mutta sen jälkeen ei ole edes Venni-koiran olemassaolo kissan touhuja haitannut. Sangen leikkisä kissa ja aivan mahdoton kehräämään. Mene ja tiedä, jos vaikka joskus (lähi-) tulevaisuudessa katseltaisiin Kattilasta Kasperille kaveria....

Lisää Kasperin kuvia:
http://koti.aina.fi/roslander/kissakuvat01.htm
Terveisin,
Paula, Samuli, Eero & Ella
sekä Venni & Kasperi
Hämeenlinna


_________________________
Mökö ja Benjamin  30.8.2004

Kesäkuun lopulla lähdimme sunnuntaiajelulle Tampereelta Hämeenlinnaan, tarkoituksena käydä tutustumassa kissakoti Kattilaan, josta olimme kuulleet paljon hyvää. Olimme jo pitkään miettineet kaverin hankkimista 3-vuotiaalle Mökö-neidille, mutta emme kuitenkaan varsinaisesti olleet liikkeellä kissahaku-mielessä... kunnes törmäsimme Kattilassa aivan hurmaavaan 6-vuotiaaseen Benjamin-poikaan. "Beni" tuli heti tekemään tuttavuutta, puski ja kerjäsi rapsutuksia. Kiinnitimme huomiota kissan isoihin tassuihin, ja syykin siihen selvisi: Benillä on jokaisessa tassussa yksi ylimääräinen varvas. Päätimme, että tämä persoonallinen söpöläinen liikavarpaineen lähtee meidän mukaamme. Muuton takia voimme kuitenkin hakea Benjaminin uuteen kotiinsa vasta pari viikkoa myöhemmin, 11.7.04.

Jännitimme kovasti, miten Mökö suhtautuisi uuteen tulokkaaseen. Benjamin oli tottunut lajitovereihinsa Kattilassa, mutta Mökö ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut toista kissaa. Mietimme, mitenkähän paljon Mökön maailma järkkyisi, kun se tajuaisi ettei olekaan maailman ainoa katti... Alku olikin hieman hankala. Benjamin olisi kovin mielellään tehnyt tuttavuutta Mökön kanssa, mutta neiti vain murisi ja sähisi pojan lähestymisyrityksille. Tilanne rauhoittui kuitenkin yllättävän nopeasti, ja jo kolmen päivän päästä rinnaiselo näytti lähteneen hyvin käyntiin. Nyt Benjamin ja Mökö ovat mitä ylimmät ystävykset. Kaverusten lempipuuhaa on ajaa toisiaan takaa portaita ylös ja alas, ja myös painiminen kuuluu päivittäisiin harrastuksiin. Öiset ravit pingispallon/kissanminttuhiiren perässä eivät ole mitenkään harvinaisia, ja usein aamuisin matot ovatkin ihan rullalla. Välillä kisut osoittavat toisilleen hellyyttä hieromalla nenuja vastakkain, ja kun uni yllättää, kaverukset ottavat torkut sohvalla tai sängyllä vieretysten:)

Benjamin on hyvin leikkisä ja ihmisrakas kissa. Se on selvästi erittäin onnellinen saatuaan oman kodin ja perheen. Entinen Iittalan metsissä liikuskellut kulkukissa on nyt mitä iloisin ja tyytyväisin manselainen kotikisu:) Mökökin on aiempaa vilkkaamman ja iloisemman oloinen nyt, kun sillä on ikioma leikkikaveri. Benjamin on valloittanut sydämemme täysin, emmekä enää voisi kuvitella elämää ilman sitä!
Benjamin kiittää Kattilan väkeä hyvästä hoidosta ja lähettää terkkuja kaikille kattikavereille!!

t. Benjamin, Mökö, Timo ja Heidi


_______________
Mimmi 15.9.2004

Tervehdys kattilan väki!

Haimme Mimmin Kattilasta heinäkuun lopussa. Pari päivää hakemisen jälkeen Mimmi käveli niin sanotusti "seiniä pitkin", toisin sanoen ei uskaltanut tulla aivoimelle alueelle ja oli kyyryssä sohvan takana tai kaapin alla. Ainostaan yöllä uskaltautui liikkumaan, ainakin ruokakupista pääteltynä. Mimmi antoi silittää ja rapsuttaa jos Mimmi itse tuli lähelle. Mimmi tykkää varsinkin jos sitä rapsuttaa korvan takaa, leaun alta tai mahasta. Syliin ei kuitenkaan vieläkään ole uskaltautunut (vaikka mieli taitaisi tehdä).

Päivä päivältä Mimmi on tullut rohkeammaksi ja on utelias kuin mikä. Tämän lisäksi vielä ovela. Jo ensimmäisen viikon aikana Mimmi oli sen verran ovela että meni sohvan alla olevaan laatikkoon missä säilytämme vieraspetivaatteita ja nukkui siellä koko päivän. Me jo luulimme että Mimmi oli kadonnut mutta yhtäkkiä Mimmi kömpii yläkertaan ja näyttää juuri heränneeltä. Ja parvekkeella ollessamme jos ovi on jäänyt raolleen, Mimmi tulee katsomaan mikä kumma paikka se on.

Nykyään Mimmi on kotiutunut jo hyvin uuteen kotiinsa. Edelleen jos tulee vieraita käymään niin Mimmi menee sängyn alle mutta tulee sieltä jossain vaiheessa aina kurkkimaan ketä tuli kylään. Heti kun Mimmi kuulee että tulemme kotiin, se tulee ovelle vastaan, alkaa kehräämään ja kerjää huomiota...eli rapsutusta.
Pari päivää sitten Mimmi tuli niin lujaa rappuset alas että oli tulla kuperkeikoilla pari rappusta.
Parina ensimmäisenä päivänä en ole varma missä Mimmi nukkui mutta nykyään lähes joka yö Mimmi nukkuu meidän kahden välissä. Välillä täytyy kyllä hätyyttää Mimmi pois kun on niin kuuma.

Mutta kuulemisiin Mimmin uusista tempuista.

Terveisin
Anne, Antti ja Mimmi
____________________
Leevi (Baby) 15.9.2004

Hei!
Leevi sai jo varatessa uuden nimen ja vei heti sydämen mennessään kun astuimme ensimmäistä kertaa huoneeseen missä koko pentue oli.

Maanantaina 30. elokuuta meille soitettiin että nyt saisi tulla uutta perheenjäsentä noutamaan. Ja me heti matkaan. Kotiin tullessa Leevi viihtyi puolisen tuntia kuljetusboxissa eikä uskaltautunut kuin ovella nuuskimaan ilmaa. Pienellä rapsuttelulla Leevi tuli heti ulos ja sitä rapsuttelua pitikin jatkaa pitkään. Leevi on siisti kissanpentu eikä tehnyt yhtään hätäpissaa mihinkään vaan kaikki heti tapahtui hiekkalaatikolle.

Ensimmäinen yö itkettiin sisaruksia ja emoa sekä ruokailun yhteydessä kun Leevi oli vähän aikaa syönyt ja sitten kukaan ei tullutkaan jakamaan ruokaa, mau´uttiin. Iltaisin Leevi saa melkoisia hepuleita ja ravataan huoneesta toiseen ja heitellään kaikkea mitä eteen sattuu; isännän sukat on "tapettu" jo moneen kertaan. Päivät nukutaan sohvalla erittäin rennosti. Aamuisin on parasta kun pääsee varastamaan voileiviltä juustoviipaleet. Ohessa kuva eräiltä rennoilta päiväunilta. Leevi on kyllä saanut vakipaikan kaikkien meidän sydämissä ja vanhana kissaihmisenä ihmettelen ettei tätä tapahtunut (kissan tuloa meidän perheeseen) jo aiemmin. Ensimmäisenä jokainen joka kotiutuu huutaa Leeviä.

Leevi lähettelee terveisiä kaikille Kattilaan ja kiittää erittäin hyvästä hoidosta.
Terveisin Leevi, Maarit, Kari, Julia ja Emilia

_______________
Rauha 3.10.2004

Hei Kattilan väki,

Isäntäperheeni huomasi kuvani sivuillanne, sovittiin että saavat lähettää minusta muutaman kuvan.
Ensimmäisessä kuvassa näette, että olen kärsinyt vilua ja nälkää ennen Kattilaan pääsyäni ja nykyistä kotiani, mutta kuten kuvasta näkyy en enää. Toisessa kuvassa opettelen ajamaan Jesper kaverini traktoria, on se niin vaikeaa, että istun mieluummin kyydissä. Kolmannessa kuvassa on vähän leikkiä mukana, täytyyhän ihmisiä välillä vähän leikittää.

Elämäni on varsin lokoisaa, kesällä olen viettänyt aikaa myös ulkona. Siellä on paljon mielenkiintoista, mutta siili oli minullekin liikaa, ei siitä saanut kaveria. Talvisin minulla on katselupaikka lintulaudalle, ei minua linnut ruokana kiinnosta, parempaa ruokaa on kupissa, eikä sitä tarvitse pyydystää, maukaisu riittää. Orava on kyllä ihan kiva katsella lintulaudalla, muttei siitäkään ole tullut kaveria, taidetaan vähän pelätä toinen toisiamme.
Syksyisin terveisin

Rauha
P.S. Lupasin,että ihmisetkin saavat laittaa nimensä alle.
Terveisin
Aila, Pertti, Sonja, Ilkka ja Jesper

_______________
Miska 3.10.2004

Hain Kissakoti Kattilasta joulukuussa 2001 kissaa. Pentuhuoneessa vilisti monia supersosiaalisia söpöläisiä, mutta aivan katon rajassa keikkui kiipeilytelineessä yksinään pieni mustavalkoinen, hieman luiseva rääpäle. Sen kasvoissa oli epäsymmetrinen valkea läikkä. Koska olen aina tykännyt persoonallisista tapauksista, mukaani lähti tämä pieni kollipoika, Miska. Se kotiutui Helsinkiin luokseni heti ja kehräsi ja kiehnäsi koko ajan.

Miska sai tämän vuoden alussa kaverikseen pienen Velin, hössöttävän kollipennun. Miska omaksui heti isoveljen roolin ja katselee vierestä Velin toilailuja. Hellyydenkipeä pikkuveli saa myös Miskalta aina iltapesut, mutta välillä pitää vähän läpsäistä tassulla, kun Veli ahdistelee liian innokkaasti. Pitäähän sitä omaa tilaakin olla.
Miska on maailman kiltein ja viisain kissa. Se on rauhallinen, mutta leikkisä, ja vaistoaa emäntänsä tunnetilat mestarimaisesti. Olen tuntevinani tietysti välillämme selkeän sielujen yhteisymmärryksen. Miska on ihana ystäväni, josta olen Kattilalle ikuisesti kiitollinen.

Laura, Helsinki


______________
Väinö 11.10.2004

Tarinaa Väinön ensimmäisistä päivistä uudessa kodissa.

Hain poikani kanssa Väinön perjantaina kahden aikaan. Ja hän ei ollut kuulemma syönyt ja pissannut koko päivänä mitään. Kotiin tultuamme hän meni sängyn alle piiloon, mutta tuli silitettäväksi, jos menin makamaan sängyn viereen lattialle. Illalla uskalsi käydä syömässä vähän raksuja ja joi vettä tilkan. Tutki ja haisteli hieman uutta kotia, mutta meni mielellään sängyn alle turvapaikkaan. Tykkäsi kovasti, kun hain hänet myöhään illalla sohvalle syliini pötköttämään ja yöllä heräsin siihen, että Väinö halusi olla koko perheen kanssa samassa sängyssä nukkumassa :). Kertaakaan ei sähissyt, eikä yrittänyt raapaista tai purra ketään meistä - siis todella rauhallinen, kiltti kissa. Pissaa ei tullut.

Lauantaina hän tutki jo paikkoja enemmän ja kävi kakalla meidän makuuhuoneessamme. Mutta ei pissannut vieläkään. Antoi pojankin silitellä. Söi ja joi kohtuullisesti raksuja ja purkkiruokaa ja vettä. Silakat ja merilohi raakana eivät kelvanneet...

Tuli sunnuntai ja Väinö alkoi olla kuin kotonaan - liikkui minne halusi, eikä pelännyt ketään eikä mitään. Söi ja joi. Mutta sitä pissaa ei vieläkään kuulunut. Tutkimme ja haistelimme kaikki nurkat ja komerot kodissamme, mutta kissanpissa ei haissut missään ja laatikolla ei käynyt.

Aloin hätääntyä. Kauhukuvat virtsamyrkytyksestä ja äkkikuolemasta olivat jo itsesyytöksissä mielessäni. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja kävimme Väinön kanssa lääkärillä kääntymässä.
Varsinainen kääntymiskeikka se olikin, sillä Väinön jännitys laukesi autossa ja kuljetuskoppa lainehti kissan pissaa... Väinö se vaan asteli tyynesti lääkärinpöydälle tassut pissassa, että missäs nyt ollaan ja mitäs seuraavaksi tehtäisiin :). Ja niin me sitten lähdettiin molemmat olo huomattavasti huojentuneena takaisin kotiin. Kävin lähikaupassa hakemassa tavallista kissanhiekkaa omien puupellettiemme sekaan. Ilmeisesti ei Väinö osannut käyttää niitä vielä yksinään. Nyt on sitten joka päivä käyty kakalla ja pissalla normaalisti omassa kissavessassa.

Ostin Väinölle tänään vitamiinilisää ja pitäis keksiä jotain tosi herkkuruokaa, jotta kissa sais lihaa luidensa ympärille. Ihan hirveitä satseja ei syö, mutta luulen sen johtuvan siitä, ettei ole vielä saanut todellista herkkuansa. Tällä viikolla pitäis ehtiä vielä eläinlääkärin tarkastukseen ja rokotukseen. Kissaflunssa ei tainnut Väinöön sitten tullakaan, vaikka sen Kattilassa melkein kaikki kävi läpi. Tai oireilua ei ainakaan ole ollut näkyvästi. Ensi viikolla ajattelin kokeilla valjaita, jos päästäisiin hieman haistelemaan yhdessä ulkoilmaakin. Se voi ollakin jännä juttu.

Kiitos kovasti kissasta - Väinö vei heti sydämemme ja on juuri oikean luonteinen kissa meidän kotiimme. Vielä kun saisi virkistettyä kissan mieltä ja sen leikkimään vähän, niin olisi sillä itselläänkin hauskempaa. Tokihan nyt on kulunut vasta muutama päivä ja Väinö voi osoittautua leikkisämmäksi kunnolla kotiuduttuaan. Terveisiä kaikille Kattilan työntekijöille, meillä voidaan hyvin ja Väinö on meidän kaikkien rakas.

Yst. terv. Eija
___________________________
Miru ja Musta Rudolf 1.11.2004

Mirun ja Musta Rudolfin kuulumisia

Miru saapui kaverikseni kesällä 2002. Heti huomasin, että olin löytänyt seurallisen ja iloisen kissan, joka tulisi palvomaan minua. Heti toisena yönä Miru kiipesi viereeni ja sille tielle se on jäänyt. Ei sellaista yötä, etteikö tuo iso kollikissa makaisi jaloillani.
Alkuu Miru vahti minua ja selkeästi pelkäsi, että jätän hänet. Kun lähdin ulos, kissa jäi mouruamaan surullisena perääni. Mutta voi sitä riemua, kun tulin takaisin! Olen kyllä kuullut koirien eroahdistuksesta, mutten koskaan kissojen kohdalla samasta. En voinut olla edes toisessa huoneessa, etteikö Miru olisi vahtinut.

Tammikuussa 2003 Musta Rudolf saapui meille lähes vahingossa. Tarkoitukseni ei ollut ottaa toista kissaa, mutta tuo iso karvakasa vei sydämeni ensi silmäyksellä. Hieman kyllä jännitin, mitä mahtaisivat kollipojat tykätä toisistaan, mutta muutaman viikon kyräilyn jälkeen alkoivat tulla toimeen. Nykyisin ovat jo parhaita kavereita.
Rudolf oli aluksi hirmuisen arka, eikä tykännyt silittelystä ollenkaan. Nykyisin tuo veijari saa hymyn kasvoilleni joka päivä, kun on jo niin rohkea, että tulee myös viereeni yöksi ja tykkää jo hellimisestä ja silityksestäkin.

Molemmat kissat ovat olleet myös kipeinä. Rudolfin turkki oli minulle tullessaan todella huonossa kunnossa ja kun se ei näyttänyt ollenkaan parantuvan, vaan hilseili yhä edelleen, soitin eläinlääkärille, joka epäili kala-allergiaa. Nyt olemme jättäneet kalan kokonaan pois ja turkki kiiltää.
Mirulla olikin sitten vähän pahempi sairaus, nimittäin virtsakivet. Niihin syötiin monta lääkekuuria, mutta lopulta tilanne meni niin pahaksi, että eläinlääkäri joutui nukuttamaan Mirun ja poistamaan kivet. Nykyisin Mirulla on erikoisruokavalio, johon kuuluu virtsakiviä liuottava erikoismuona. Se on onneksi pitänyt kivet loitolla ja Miru on taas terve.

Yhdessä kollipojat keksivät jos jonkin näköisiä kepposia ja emäntä parka saa välillä pelätä koriste-esineidensä puolesta. Mutta niin hellyttäviä nuo isot rohjot ovat, että kaiken saavat anteeksi.
En ymmärrä, miten he ovat löytökissoiksi edes päätyneet, niin paljon minä niistä pidän.
______________
Hero 12.12.2004

Haimme teiltä syyslomalla mustan pitkäkarvaisen suloisen tyttökissanpennun. Sen nimi oli jo valmiiksi Hero, emmekä nähneet mitään syytä muuttaa sitä.

Aluksi Hero oli tosi arka eikä antanut koskea itseensä. Se tuli heti muiden kissojen kanssa toimeen. Hero ei sanonut mitään (siis maukunut) pariin kuukauteen. Se ei myöskään osannut kävellä kunnolla. Se ryömi ja vipelsi jalat koukussa. Nyt Hero on melkeinpä kaikista kissoistamme sosiaalisin. Se maukuu ja purisee ja tulee itse syliin kerjäämään huomiota. Se myöskin pussaa. Aina kun kumartuu, se survaisee pienen päänsä kokonaan suuhun. Hero on pirteä ja leikkisä.

Mietimme että mitä sille Heron velipojalle kuuluu. Sekin oli kovin nätti kissa. Sen kuvaa ei näkynyt sivuilla. Onko se löytänyt jo kodin? Pistäkäähän kuulumisia tännekin päin.

T. Karoliina & Epe (ja Merri, Hero, Akasha ja Anoushka), JKL
______________
Riku 22.12.2004

Hei!

Viime Loppiaisena vierailin Kattilassa, tarkoituksenani käydä katsomassa kissoja, ei ottaa mukaan ketään. Mutta toisin kävi, mukaani lähti kaksi kissaa, Riku ja Daniela (Daniela ei valitettavasti sopeutunut toisen kissan kaveriksi, hän tuli takaisin Kattilaan). Riku tuli tavallaan "kaupantekiäisenä", kun Kirsi meille häntä esitteli,että sillä on jonkinlainen vamma selkärangassa, (mie en ole kyllä sitä huomannut). Alkuun se varoi hyppimästä korkealle, mutta sekin kyllä luontuu jo nykyisin.

Myös suunnaton arkuus on hävinnyt. Ensimmäiset kaksi viikkoa Riku viihtyi päiväsaikaan vaatekaapissa. Nykyisin Rikusta on tullut oiva seurakissa, varsinkin, kun on erikoisherkkua, sydäntä, tarjolla. Ei hän vieläkään mikään kainaloinen ole, mutta antaa kyllä jo rapsutella ja erehtyy joskus jopa syliinkin asti.
Syksyllä Riku sai kaverikseen nuoren siamilaisneidin, Lucian, jonka kanssa välillä juostaan peräkanaa ja välillä nukutaan vierekkäin mamman jaloissa.

Haluan näin Joulun alla kiittää Teitä kaikkia siellä Kattilassa upeasta työstä, mitä teette ja myös ihanasta Riku-pojasta, jonka teiltä sain!!
terveisin Jatta, Riku ja Lucia

____________________
Eetu (Noki) 23.12.2004

Heips!

Elokuun lopulla päätimme käväistä Kattilassa "ihan vaan katsomassa" kissapentuja, sillä toisen kissoistamme kuoltua syöpään jäi meidän vanha herra kaipaamaan kaveria. Ihastuimme Eetuun (alias Noki) heti ja parin tunnin kuluttua tutustuikin Eetu jo uuteen kaveriinsa Aatuun uudessa kodissaan. Aatua ja Eetua yhdistävä tekijä on kissakoti, sillä meille molemmat ovat tulleet tämän loistavan yhdistyksen kautta.
Eetu oli arka ja todella hellyyden kipeä tullessaan meille; arkuus hävisi kuin tuhka tuuleen ensimmäisenä yönä yhdentoista maissa. Eetusta on kasvanut todella seurallinen pikku veijari, joka nauttii aivan äärettömästi sylissä köllimisestä. :) Eetun muita lempipuuhia on "murista" ikkunan takana lentäville linnuille ja tapella sukkien kanssa.

Aatukaan ei ihmeemmin vierastanut uutta tulokasta, pieniä kahakoita kyllä on, mutta mitään katastrofaalista ei ole ainakaan vielä tapahtunut. Eetu on kyllä yksinään aiheuttanut pieniä katastrofeja kuten mm. ainoan viherkasvimme tappaminen ja sanomalehtien ja koulupapereiden silppuaminen. Joulukuusi on vielä pystyssä, mutta kuinka kauan? :)

Hyvää Joulua koko Kattilan väelle!
-Eetu, Aatu, Kimmo ja Sanni-


4 kommenttia:

  1. :D kivoja tarinoita :) minulla on 5 kissaa 2 on kattilasta :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on kattilasta kissa! Se on tällähetkellä kylämme toisiksivanhin

    VastaaPoista
  3. Laittakaa ihmeessä kuvia ja juttua meille sähköpostiin, niin julkaisemme ne tässä blogissa! :)

    VastaaPoista
  4. Ruusu Kissanrakastaja10. toukokuuta 2014 klo 16.37

    Hyviä tarinoita :D Miulla on 1 kissa ja toinen on kuollut ):

    VastaaPoista