maanantai 14. tammikuuta 2013
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
lauantai 12. tammikuuta 2013
Kuvissa Dino ja hänen makuualustansa
Dino (haettu Kattilasta heinäkuun lopulla 2012) sai Wetterin joulumyyjäisistä uuden pedin ja kyllä on mieleinen.
perjantai 11. tammikuuta 2013
VALTTERIN JA VILPERIN KUULUMISIA
Toinen vanhoista kissoistani, 17-vuotias, kuoli elokuussa 2012, hänen kanssaan olimme kulkeneet samoja polkuja vuodesta 1995 asti. Toinen kissani kuoli jo aiemmin, hän liittyi perheeseeni jo vuonna 1993. Pitkän ja onnellisen elämän maalla saivat kumpikin kissani ja olin ajatellut että en ainakaan heti ota uutta kissaa tai kissoja, ajattelin, että en ehkä saa niin viisaita kissoja kuin he olivat.
Mutta talo ilman kissan tassutusta ei tuntunut kodilta ja niinpä sitten menin Kattilaan, aluksi vain katsomaan kissoja. Tarkoitukseni oli pikku hiljaa tutustua kissoihin ja sitten miettiä, josko joku kisu haluaisi muuttaa minulle. Ihastuin heti ensi käynnillä isoon raitapaitaan, aikuiseen poikakissaan ja niin sitten valitsin hänet. Ajattelin, että kun hän on ensin kotiutunut, otan hänelle kaveriksi pentukissan, sellainenkin Kattilasta löytyi. Niin sitten jäin odottamaan ensin aikuista kisua kotiin, mutta kävikin niin, että hän laittoi kovasti hanttiin, eikä tahtonut tulla minun mukaani.
Pentuosastolla oli yhdessä häkissä kolme kisunpentua, n. 5 kk:n ikäistä, jotka oli loukutettu 3 kk:n ikäisinä ja he olivat kovin ujoja ja arkoja. Rohkein heistä oli silloin jo varattu, mutta peittojen alle piiloutuneena näkyi valkoinen ja keltainen poika, niin suloisia ja kauniita. Hoitaja sai heidät houkuteltua lelun kanssa näkyville ja niinpä he veivät sydämeni. Ensin lähti mukaani valkoinen poika, silloin Unto, mutta hänestä tuli Valtteri, tuttavallisesti Valtsu. Ensin hän oli kantokopan peränurkassa puoli päivää, mutta yön aikana hän oli lähtenyt liikkeelle, käynyt laatikolla, ruokahalu oli pojalta tyystin kadonnut. Aamulla etsin häntä kovasti, piiloon oli vetäytynyt lipaston alle ja siellä hän vietti seuraavat 2 päivää, kehräsi kuuluvasti rauhoittaakseen itseään, ei syönyt, eikä paljon juonutkaan. Peloissaan ja ikävissään oli pikkuinen.
Niin sitten päätin hakea veljen hänelle turvaksi, keltainen poika nimeltään Vilperi, joksi hän sai jäädäkin, tuttavallisesti Viltsu. Pariin päivään he eivät tavanneet toisiaan, toinen oli toisen lipaston alla ja toinen toisen, hiekkalaatikollekaan eivät sattuneet yhtä aikaa. Mutta parin päivän päästä he olivat yöllä tavanneet toisensa ja siitä saakka on talossa menty kovaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut.
Vilperi oli myös todella arka, mutta ei sentään niin arka kuin Valtteri, johon ei saanut alkuun edes katsoa. Vilperi kesyyntyi 2 viikossa, ensin silittää sai ruokakipolla, sitten matolla ruokakipon vieressä ja nykyisin jo pitää silittää missä vain, Vilperi pyörii jaloissa, niin että välillä häneen meinaa kompastua. Syliin häntä ei saa ottaa, kiire tulee ponkaista pois, jos koittaa häntä nostaa. Sohvalla houkuttelen syliin, mutta hän on mieluummin vieressä kuin sylissä. Arka on hänkin edelleen, jos joku kopsahtaa tai tapahtuu jotain yllättävää tai tulee vieraita, on lipaston alusta edelleen turvallisin paikka.
Valtteri sitä vastoin kesyyntyy hyvin hitaasti, luottamuksen ansaitseminen on todella työn takana. Pelkkä katsominen sai hänet alkuun piiloutumaan lipaston alle, mutta parin viikon päästä häntä sai katsoa kaukaa, mutta lähestyä ei saanut. Pikku hiljaa olemme päässet lähemmäs ja nyt hän on jo aina seuroissa, tulee katsomaan televisiota kanssamme, tai sänkyyn lukemaan lehteä, pyörii jaloissa, mutta koskea ei paljon saa. Joskus raapimapuussa puoliunessa olen vähän silittänyt tassua ja kylkeä, mutta silmät pyöristyvät heti ja alkaa pakoreitin etsintä. Mutta en ahdista, hän saa kesyyntyä rauhassa, tiedän, että jonain päivänä hän antaa silittää, koska näen, että hän katsoo kaihoisasti, kun Vilperi pyörii jaloissa ja puskee mielissään, kun häntä silitetään. Hän on nyt ollut jo 3 kuukautta talossa, mutta meillä ei ole kiire, Valtteri taitaa olla hämäläinen, rauhallinen ja harkitseva, miettii asioita itsekseen. Vilperi on sitä vastoin huoleton veikko, menee ensin ja sitten vasta miettii, miukuu kaverilleen ja houkuttelee leikkimään, kiipeää joka paikkaan ja joskus tulee nopeasti alas. Jos kiellät tekemästä jotain, sehän se vasta alkaa kiinnostaakin, pieni vilpertti on Vilperi!
Pojat ovat varsin energisiä ja meno on välillä kovaa, varsinkin aamuyön tunteina nämä kaksi kaveria ovat virkeimmillään. Huonekasvit alkaa olla kaikki ”hoidettu” kuoliaaksi, poikien mielestä niissä on aina kuivia lehtiä. Kaikki minne ei päästetä (esim. vaatekaappi) on heidän mielestään tosi mielenkiintoinen paikka, sinne pääsyä vaanitaan, josko joskus sinne pääsisi kaivautumaan vaatteisiin. Suloisia ja ihania ovat kissapojat ja olen tyytyväinen, että voin antaa heille kodin, jossa he ovat perheenjäseniä. Paljon iloa ovat pojat jo tuoneet, mieli rauhoittuu, kun saa silittää silkkistä turkkia.
Terveisiä Valtterilta ja Vilperiltä kaikille Kattilalaisille ja lämpimät kiitokset, että autatte kodittomia kissoja uuden kodin etsimisessä.
Mutta talo ilman kissan tassutusta ei tuntunut kodilta ja niinpä sitten menin Kattilaan, aluksi vain katsomaan kissoja. Tarkoitukseni oli pikku hiljaa tutustua kissoihin ja sitten miettiä, josko joku kisu haluaisi muuttaa minulle. Ihastuin heti ensi käynnillä isoon raitapaitaan, aikuiseen poikakissaan ja niin sitten valitsin hänet. Ajattelin, että kun hän on ensin kotiutunut, otan hänelle kaveriksi pentukissan, sellainenkin Kattilasta löytyi. Niin sitten jäin odottamaan ensin aikuista kisua kotiin, mutta kävikin niin, että hän laittoi kovasti hanttiin, eikä tahtonut tulla minun mukaani.
Pentuosastolla oli yhdessä häkissä kolme kisunpentua, n. 5 kk:n ikäistä, jotka oli loukutettu 3 kk:n ikäisinä ja he olivat kovin ujoja ja arkoja. Rohkein heistä oli silloin jo varattu, mutta peittojen alle piiloutuneena näkyi valkoinen ja keltainen poika, niin suloisia ja kauniita. Hoitaja sai heidät houkuteltua lelun kanssa näkyville ja niinpä he veivät sydämeni. Ensin lähti mukaani valkoinen poika, silloin Unto, mutta hänestä tuli Valtteri, tuttavallisesti Valtsu. Ensin hän oli kantokopan peränurkassa puoli päivää, mutta yön aikana hän oli lähtenyt liikkeelle, käynyt laatikolla, ruokahalu oli pojalta tyystin kadonnut. Aamulla etsin häntä kovasti, piiloon oli vetäytynyt lipaston alle ja siellä hän vietti seuraavat 2 päivää, kehräsi kuuluvasti rauhoittaakseen itseään, ei syönyt, eikä paljon juonutkaan. Peloissaan ja ikävissään oli pikkuinen.
Niin sitten päätin hakea veljen hänelle turvaksi, keltainen poika nimeltään Vilperi, joksi hän sai jäädäkin, tuttavallisesti Viltsu. Pariin päivään he eivät tavanneet toisiaan, toinen oli toisen lipaston alla ja toinen toisen, hiekkalaatikollekaan eivät sattuneet yhtä aikaa. Mutta parin päivän päästä he olivat yöllä tavanneet toisensa ja siitä saakka on talossa menty kovaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut.
Vilperi oli myös todella arka, mutta ei sentään niin arka kuin Valtteri, johon ei saanut alkuun edes katsoa. Vilperi kesyyntyi 2 viikossa, ensin silittää sai ruokakipolla, sitten matolla ruokakipon vieressä ja nykyisin jo pitää silittää missä vain, Vilperi pyörii jaloissa, niin että välillä häneen meinaa kompastua. Syliin häntä ei saa ottaa, kiire tulee ponkaista pois, jos koittaa häntä nostaa. Sohvalla houkuttelen syliin, mutta hän on mieluummin vieressä kuin sylissä. Arka on hänkin edelleen, jos joku kopsahtaa tai tapahtuu jotain yllättävää tai tulee vieraita, on lipaston alusta edelleen turvallisin paikka.
Valtteri sitä vastoin kesyyntyy hyvin hitaasti, luottamuksen ansaitseminen on todella työn takana. Pelkkä katsominen sai hänet alkuun piiloutumaan lipaston alle, mutta parin viikon päästä häntä sai katsoa kaukaa, mutta lähestyä ei saanut. Pikku hiljaa olemme päässet lähemmäs ja nyt hän on jo aina seuroissa, tulee katsomaan televisiota kanssamme, tai sänkyyn lukemaan lehteä, pyörii jaloissa, mutta koskea ei paljon saa. Joskus raapimapuussa puoliunessa olen vähän silittänyt tassua ja kylkeä, mutta silmät pyöristyvät heti ja alkaa pakoreitin etsintä. Mutta en ahdista, hän saa kesyyntyä rauhassa, tiedän, että jonain päivänä hän antaa silittää, koska näen, että hän katsoo kaihoisasti, kun Vilperi pyörii jaloissa ja puskee mielissään, kun häntä silitetään. Hän on nyt ollut jo 3 kuukautta talossa, mutta meillä ei ole kiire, Valtteri taitaa olla hämäläinen, rauhallinen ja harkitseva, miettii asioita itsekseen. Vilperi on sitä vastoin huoleton veikko, menee ensin ja sitten vasta miettii, miukuu kaverilleen ja houkuttelee leikkimään, kiipeää joka paikkaan ja joskus tulee nopeasti alas. Jos kiellät tekemästä jotain, sehän se vasta alkaa kiinnostaakin, pieni vilpertti on Vilperi!
Pojat ovat varsin energisiä ja meno on välillä kovaa, varsinkin aamuyön tunteina nämä kaksi kaveria ovat virkeimmillään. Huonekasvit alkaa olla kaikki ”hoidettu” kuoliaaksi, poikien mielestä niissä on aina kuivia lehtiä. Kaikki minne ei päästetä (esim. vaatekaappi) on heidän mielestään tosi mielenkiintoinen paikka, sinne pääsyä vaanitaan, josko joskus sinne pääsisi kaivautumaan vaatteisiin. Suloisia ja ihania ovat kissapojat ja olen tyytyväinen, että voin antaa heille kodin, jossa he ovat perheenjäseniä. Paljon iloa ovat pojat jo tuoneet, mieli rauhoittuu, kun saa silittää silkkistä turkkia.
Terveisiä Valtterilta ja Vilperiltä kaikille Kattilalaisille ja lämpimät kiitokset, että autatte kodittomia kissoja uuden kodin etsimisessä.
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Ideoita tai ajatuksia?
Blogin vierailijamäärät ovat mukavassa nousussa ja nyt kysytäänkin teidän mielipidettä. Mitä toivoisitte Kissakoti Kattilan blogilta? Onko jotain mitä haluaisitte enemmän/vähemmän. Kaikki ideat ovat tervetulleita kommenttina tähän julkaisuun tai emailitse, kissakotikattila@gmail.com.
Ps. Monet toivoisivat varmaan reaaliajassa kuvia kissoista ja kissatilanteesta, mutta ulkopaikkakuntalaisen vapaaehtoisen ei ole helppoa pysyä reaaliajassa talon tilanteesta ja sen takia yhteydenotot kotia etsivistä kissoista pyydetäänkin aina puhelimitse tai käymällä talolla paikan päällä. Toivottavasti ymmärrätte tämän.
Mukavaa viikon jatkoa toivottaen
-S
Ps. Monet toivoisivat varmaan reaaliajassa kuvia kissoista ja kissatilanteesta, mutta ulkopaikkakuntalaisen vapaaehtoisen ei ole helppoa pysyä reaaliajassa talon tilanteesta ja sen takia yhteydenotot kotia etsivistä kissoista pyydetäänkin aina puhelimitse tai käymällä talolla paikan päällä. Toivottavasti ymmärrätte tämän.
Mukavaa viikon jatkoa toivottaen
-S
 |
| ARSKA |
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
perjantai 4. tammikuuta 2013
Kiitämme Elänlääkäriasema Helmeä
Kissakodin henkilökunta ja asukkaat kiittävät
Eläinlääkäriasema Helmeä tekemästään lahjoituksesta.
Muistakaas kissojen omistajat myös hoitaa kisujenne terveysasiat kuntoon. Rokottaminen ja madottaminen ovat erittäin tärkeitä asioita joka vuosi.
torstai 3. tammikuuta 2013
Kalentereita kaivataan...
Tarvitsemme askartelua varten vanhoja
kissa-, koira- ja luontokalentereita.
Paksummalle paperille painettuja.
Jos sinun nurkista löytyy tarpeettomana
niin tuo ne meille Kattilaan.
Kierrätys kunniaan!
 |
| Kodin saanut Camilla. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)