sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

10 vuotias Vilu-kissa etsii kotia



10-vuotias Vilu-kissa jäi yksin emäntänsä kuoltua. 

Vilu kaipaisi siis pian uutta kotia, jossa ei ole muita kissoja eikä pieniä lapsia. 
Vilu on ollut myös koko ikänsä sisäkissa, joten ei ulkokissaksi.
Lisätiedusteluja ja kotia voi tarjota soittamalla numeroon
041 501 9779 Päivi Uschanov 




3 kommenttia:

  1. Hei Vilu! Mulla voisi olla koti yhdelle tai kahdelle, kun pääsen viikon kuluttua muuttamaan rivitaloon omaan kotiin. Yksi kissa on ollut, hänetkin pelastin lämpimään aikoinaan. Mun luona saa olla ja saa ruokaa ja vettä, mutta on oltava kiltisti ja siivosti. Öisin saa tulla viereen nukkumaan, jos haluaa ja olen täydellisesti kissani henkilökuntaa. Kiinnostaisiko Vilua palvelussuhde - tietty henkilökunta on ensin koulutettava, mutta yrittäisin oppia :)

    VastaaPoista
  2. Mitä pidät koiranpennuista; ne ovat vähän rasittavia, mutta koulutettavissa. Keväällä ystäväni saa sellaisen ja koira tulee käymään myös meillä, joskus yli viikonlopunkin. Minä määrään koiraa ja sinä, eiköhän me siitä selvittäisi?

    Pidän silmistäsi, olet oikea kissamainen katti. Luulen, että tapaamme vielä muutenkin kuin näin nettitreffeillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei
      Ikävä kyllä Vilu-kissa sai uuden kodin hyvin pian jäätyään kodittomaksi. Kissakoti Kattilassa on kuitenkin monia ihastuttavia asukkaita, jotka odottavat omaa kotiaan :)
      Terveisin:Katja

      Poista