lauantai 12. lokakuuta 2013

Vapaaehtoisena Kissakoti Kattilassa

Hei vaan kaikki, jotka olisitte kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä Kissakoti Kattilassa!

Koska meillä tällä hetkellä Kattilassa on huutava pula vapaaehtoisista, päätin kertoa omakohtaisesti vapaaehtoistyöstä, jota itsekkin teen.

Kissakoti Kattilaan tutustuin kesäkuussa 2006
Silloin hakeuduin tänne työharjoitteluun, vaikkei minulla ollut oikeastaan mitään kokemusta/tietoa kissojen (ja varsinkaan näin suuren määrän) hoidosta.
Työt ja tavat oppi äkkiä ja pian huomasinkin tämän paikan ja sen asukkaiden vieneen minun sydämeni täysin.
Siitä lähtien olen Kattilassa tehnyt vapaaehtoistyötä.

Mutta siis.. Mitä tämä vapaaehtoistyö Kattilassa tarkalleen on?

Aamulla, siinä yhdeksän aikoihin saavumme talolle, jossa meidät vastaanottaa monen monta unisen näköistä uteliasta silmäparia.
Ilmeet kertovat heidän tietävän, että "palvelijat" ovat saapuneet.
Ensiksi aloitamme keräämällä kaikki ruokalautaset ja vesikipot, joista tyhjennetään jäljelle jääneet ruoat roskikseen ja laitetaan tiskiin. Talolla on käytössä tiskikone, mutta usein tulee tiskattua käsin.
Kuivaruokakupit tarkistetaan samalla ja niihin lisätään ruokaa tarvittaessa.
Seuraavaksi vuorossa onkin sitten siivous.
Hiekkalaatikot puhdistetaan ja tarvittaessa lisätään hiekkaa. Huoneiden lattiat lakaistaan ja pestään.
Yleisten tilojen lattiat imuroidaan, sekä pestään.

Kun nämä työt on tehty, aloitetaan kissojen odottama päivän koho kohta, eli ruokien jako.
Ruoat jaetaan lautasille ja viedään huoneisiin ja yleisiin tiloihin, joissa odottaa jo monta nälkäistä suuta. Myös vedet jaetaan samalla tavalla.
Kukaan ei siis tietenkään joudu yksin näitä kaikkia tekemään, vaan työt tehdään porukalla.
Kattilassa on myös eristys tilat, joissa siivous ym. tapahtuu samalla tavalla, mutta huoneiden tilalla on häkit ja pesuaine on eri. Muutenkin hygienisyys on siellä tarkempaa, sairaiden kissojen takia.

Lääkitykset ym. hoidot hoitaa yleensä joku, joka niitä on tehnyt ennenkin, joten ketään ei laiteta ensitöiksi lääkitsemään kissoja.

Loppuaika meneekin mukavasti kissojen kanssa touhutessa ja asiakkaiden kanssa jutellessa.

Suosittelen lämpimästi ryhtymistä Kattilan vapaaehtoiseksi, jos kissat on yhtään lähellä sydäntä. Itsekkin täällä tosiaan viihtynyt jo seittemisen vuotta, eikä loppua näy :)


T:Katja (Kattilan vapaaehtoinen)




6 kommenttia:

  1. Työ kuulostaa kivalta varsinkin kissojen rakastajan mielestä. Kuinka pitkiä päiviä siellä tehdään ja miten työvuorot menevät? Tarkoitan sitä jos vaikka minulla olisi vain yksi päivä viikossa milloin kerkeisin tekemään vapaaehtoistyötä, vai pääseekö "listoille" vain jos tekee useampana päivänä viikossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen yleensä koko päivän 9-15 mutta, asiasta voidaan sopia kuinka itselle sopii :) Yhdestäkin päivästä on paljon apua, joten ilman muuta olet tervetullut :)

      T:Katja

      Poista
  2. Jos koulut yms antaa myöten niin voisin tulla silloin tällöin auttamaan. Olen joku kerta ollut pesemässä lattioita :D

    VastaaPoista
  3. Kuinka rankkaa vapaaehtoistyö on reumaatikolle? Että olisiko meikäläisestä mitään apua..? : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työ talolla on pääsääntöisesti siivoamista.
      Voithan esimerkiksi käydä joskus paikanpäällä kokeilemassa, kuinka onnistuisi :)

      T:Katja

      Poista