keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tarvitsemme kiireesti apua!

Näin kesällä ja alkusyksyn aikaan olemme vastaanottaneet suuren määrän kissoja, joiden tulevaisuus on ollut uhattuna. Syksyn edetessä tulee varmasti lisääntyvissä määrin yhteydenottoja kodittomista kissoista. Kesäkissoja valitettavasti vieläkin jää yksin tyhjentyville mökeille, niitä ei huolita mukaan kaupunkiin muun perheen lähtiessä kesän vietosta.

Eläinlääkärikulumme ovat tällä hetkellä valtavat, samoiten ruokaa on kulunut tavallista enemmän. Tarvitsemme nyt apua toimintamme turvaamiseksi. Otamme kiitollisina vastaan kaiken meille tarjotun avun.

Miten voin auttaa??



Jäsenmaksu 
Hämeenlinnan Kissojen Ystävät ry:n jäsenmaksun (20 euroa) voit maksaa tilille 568000-40231496 (Osuuspankki). Laita viestikenttään vähintään nimesi ja kotikuntasi. Lisäämällä osoitteesi saat kotiin jäsenkirjeen. 

Kattilan keräystili 568000-20254435 (Osuuspankki). Keräyslupa on kohdistettu Hämeenlinnan alueelle.

Tarve- ja puutelista 
Kattila tarvitsee jatkuvasti myös erilaisia tavaroita ja tarvikkeita.
Tällä hetkellä on puutetta seuraavista:
- arpajaispalkintoja
- pesuaineita (astianpesukoneaine, yleispuhdistusaine, Tolu jne)
- laadukasta kirpparitavaraa
- purkkiruoka (Latz, Whiskas yms)
- kissojen äidinmaidonkorvike


Kattilan kirppispöytä: 
Tervetuloa tekemään hyvän mielen kirppislöytöjä! Saadut tulot käytetään lyhentämättömänä kissakodin toiminnan ylläpitämiseen.
Hämeentien Kirppis - Pöytä no: 12 (Hämeentie 11, Hämeenlinna)
Avoinna: ma-to 10-18, pe 10-16 la-su 11-16 
HUOM! Kirppikselle tarkoitetut tavarat tuodaan ensin Kissakoti Kattilaan (osoite Vanajantie 10), jossa ne lajitellaan ja hinnoitellaan ennen kirppikselle vientiä. Kirppisasioissa ota yhteyttä: tuulaiiris(at)aina.net



3 kommenttia:

  1. Onko lakanoille vielä tarvetta ? Löytyisi 2 jätesäkillistä ehjiä ja hyviä lakanoita.

    VastaaPoista
  2. Onko lakanoille vielä tarvetta ? Löytyisi 2 jätesäkillistä ehjiä ja hyviä lakanoita.

    VastaaPoista
  3. Otamme lakanoita edelleen vastaan erittäin mielellämme! :)

    VastaaPoista