maanantai 23. tammikuuta 2012

Terveisiä Taavilta! (entinen Hemmo)

Hemmo, nykyiseltä nimeltään Taavi, muutti meille Kissakoti Kattilasta viime kesänä, ja on asunut meillä nyt puolisen vuotta. Taavi käveli sydämiimme eräisellä sunnuntaisella kissakotikäynnillä, ja lähti mukaamme uuteen kotiin Lempäälään. Taavi oli viettänyt kissakodilla aikaa vasta muutaman kuukauden, ja edellisessä elämässään oli ilmeisesti kovia kokenut, sillä korvat olivat paleltuneet ja leukakin vinossa.

Laiskan pulskean ja sosiaalisen kissan alkutaival uudessa kodissa oli hieman kivinen - pian meille kotiuduttuaan Taavia kiidätettiin eläinlääkäriin virtsatietulehduksen vuoksi, ja jonkin ajan kuluttua alettiin tutkia Taavin yhä vain voimistuvaa yskimistä ja heikentyvää yleiskuntoa. Usean eläinlääkärikäynnin, testien ja kuvausten jälkeen diagnoosiksi varmistui kissan astma. Kun oikea lääkitys astmaan löytyi, kissan kunto koheni nopeasti ja Taavista tuli taas oma veikeä itsensä. Mahtaako kissan terveydentila olla ollut alunperinkin syy siihen, että tämä otus on koditta jäänyt ja kuljeksimaan päätynyt, tiedä häntä. Vaan onneksi Taavi päätyi Kissakoti Kattilaan ja sitä kautta uuteen kotiin, sillä kulkukissaksi jäädessään kohtalo olisi saattanut olla hyvin toisenlainen.
Kuten eläinlääkäri epäilikin, on astmalääkitys lisännyt herran jo entisestäänkin turhan hyvää ruokahalua, ja nyt Taavi onkin tiukalla ruokavaliolla, ettei painoa alkaisi kertymään vaivoiksi asti. Taavi ei niukasta ruokavaliostaan pidä, vaan kerjää kerjäämistään, mutta Taavin onneksi perheeseen muuttivat jokin aika sitten vauhdikkaat löytökissasiskokset, joiden ruuat Taavi käy ahmimassa suihinsa, jos vain silmä välttää. Siskokset kun ovat sen verran menevää sorttia, etteivät malta pitkään ruokakupin vieressä istuskella. Kissaneidit ovat tuoneet Taavin elämään myös paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun kolmikko kaahaa ympäri taloa milloin ajaen takaa toisiaan, milloin lelupalloja, milloin mitäkin. Vaan vauhdikkaista leikeistä huolimatta Taavi on kuitenkin ennen kaikkea sohvaperuna, joka rakastaa kaikkea huomiota, silityksiä ja sylissä nukkumista. Paras asento onkin heittäytyä syliin selälleen raajat levällään ja nauttia siinä silityksistä kerhäten niin, että koko kissa tutisee.


Terveisiä Kissakoti Kattilan kissakavereille ja kaikille teille Kattilassa, jotka teette löytökissojen elämästä elämisen arvoisen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti