tässäpä vähän tarinaa:
Eläimet,
erityisesti kissat, ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Meillä oli aina
lapsuudessani kissa, joskus useampiakin, ja kun sitten muutin
Hämeenlinnaan opiskelemaan, jouduin elämään nelisen vuotta ilman
tassuttelijaa, koska opiskelijan elämäntilanne ja varallisuus ovat mitä
ovat. Sittemmin valmistuin, pääsin vakituisiin töihin ja oma asuntokin
tuli hankittua, joten aika oli erinomaisen kypsä kisun hankkimiselle.
Alusta asti oli selvää, että hankkisin tulevat kissani Kattilasta -
halusin näin tukea omalta osaltani Kattilan toimintaa.
Kissat adoptoituani mieleeni jäi itämään ajatus
kissakodin toimintaan osallistumisesta. Ajatus siitä, että voisi omilla
pienillä teoillaan tukea Kattilan erittäin tärkeää toimintaa, oli hyvin
innostava. Aluksi piipahdin talolla vain viemässä ruokalahjoituksia
mieheni kanssa. Lopulta sitten mieheni rohkaisi minua ottamaan yhteyttä
kissakotiin ja tiedustelemaan "vapaaehtoistyöntekijyydestä", kun hän oli
kuunnellut jahnailuani pari kuukautta. Puhelimessa minut toivotettiin
erittäin tervetulleeksi Kattilaan. Ensimmäisen "vuoroni" tein kesäkuussa
tänä vuonna, ja pian huomasin palaavani talolle yhä uudestaan ja
uudestaan - ja niin löysi miehenikin itsensä jakamasta ruokaa kateille.
Syykin talolle palaamiseen oli kummallekin selvä: miten hyvän mielen
saakaan siitä, kun tietää tehneensä jotakin hyvän ja itselle tärkeän
asian eteen!
Vapaaehtoisena toimimisesta on ollut sekin
hyöty, että kissatietämykseni on lisääntynyt valtavasti. Lisäksi on
ollut ihanaa oppia tuntemaan Kattilan asukkaita, he kun ovat jokainen
omia hurmaavia persooniaan. Täysin ylimääräisenä "bonuksena" minulle
tuli vielä Kattilan muut mukavat vapaaehtoiset ja henkilökunta, joiden
kanssa on ollut antoisaa vaihtaa ajatuksia erilaisista "kissa-asioista"
:).
Kannattaa siis tulla käväisemään kissakodilla. Pienistäkin teoista on aina suuri apu Kattilan kissoille!
Kissakkain terveisin,
Elina :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti