Tässä olisi kuulumisia meille Kattilasta viime vuonna elokuussa kotiutuneilta kissoilta
Edellisellä kissallamme oli juuri todettu maksavika ja tulehdus, joten hänestä olimme sitten joutuneet luopumaan
Se oli Jerrylle kuitenkin parempi siirtyä vehreämmille maille.
(Jerrykin oli meille Kattilasta otettu)
Tulimme yhtenä päivänä käymään Kattilassa ja siellä hetken kierreltiin, kunnes eräs Vilma vei meidät katsomaan eristykseen Santtu-nimistä kissaa, joka oli muutaman päivän siellä ollut.
Kun istuin hänen viereensä alkoi hän puskea ja nautti rapsutuksista.
Päätimme, että Santtu olisi sopiva kissa meille.
Niinpä seuraavana päivänä haimme Santun kotiin.
Santtua alussa hieman jännitti, mutta hän alkoi heti kuitenkin tutkia paikkoja.
Kaikki olivat tietenkin koko ajan rapsuttelemassa ja seuraamassa uutta tulokasta.
Koirienkin kanssa Santtu tulee hyvin toimeen. Välillä jos koira tulee liian lähelle pitää näyttää, että kuka tässä pomo olikaan
Santtu on muutenkin aikamoinen riiviö välillä.
Hän availee ovia ja laatikoita, jonka takia ovissa pitää olla lukot, sekä syö esim. kukkasia.
Silti hän on aivan ihana rapsutettava
Siitä muutaman päivän kuluttua lähdimme uudestaan käymään Kattilassa etsimään Santulle kaveria.
Listasimme mahdollisia ehdokkaita paperille ja menimme sitten kotiin miettimään.
Olin Kattilassa ennenkin aikaa viettänyt ja olin ihastunut yhteen ujoon kissaan, joka ei itseensä antanut ollenkaan koskea, mutta kinkun avulla hänet sai aika lähelle tulemaan.
Hänen nimensä oli Kattilassa Viinanen. (Nimestään huolimatta tyttö. :D)
Kattilaan hän oli pari vuotta sitten tullut loukutettuna neljän sisaruksensa kanssa ja sillä hetkellä hän oli Kattilan yleisellä puolella muiden kisujen kanssa.
Olin pitkän aikaa toivonut, että hän voisi tulla meille.
Silloin katsoin tilaisuuden tulleen ja sujautin hänenkin nimensä lappuun.
Mietimme vaihtoehtoja aikamme, ja lopulta sain äidin taivuteltua varaamaan Viinasen.
Ensimmäinen askel hänen kotiin saamiseksi oli se, että houkuttelin hänet kinkulla yhteen huoneeseen Kattilassa.
Siellä minä sitten kävin monta kertaa juttelemassa ja viemässä herkkuja.
Sitten yhtenä päivänä minä ja Vilma jäimme Kattilaan vielä sulkemisajan jälkeen.
Ajattelimme, että eikö olisi siistiä jos saisimme sen tänään kotiin.
Otimme eväsleivästä hieman kinkkua ja menimme Viinasen huoneeseen.
Huoneessa oli ollut kantolaatikko jo muutaman päivän totuttelemista varten.
Viinanen oli sopivasti laatikon vieressä tasanteella.
Laitoimme kinkkua laatikon perälle, mutta hän ei sinne vielä kuitenkaan mennyt.
Laitoin sinne lisää kinkkua, ja sinne hän sitten lopulta meni.
Läiskäisimme kopan oven kiinni.
Molemmat oltiin tosi hämmentyneitä eikä tiedetty mitä tehtäis.
Emme olleet sitä sen pidemmälle ajateltu, kun ei kumpikaan uskottu sen sinne menevän.
Siellä se nyt sitten oli.
Ei ensin edes saatu ovea kiinni kunnolla ja tungettiin siihen vaan peittoa väliin.
Sitten nostimme sen lattialle ja pyyhkeitä päälle.
Sitten mentiin käymään ulkona ja soitettiin äidilleni, että voisko se tulla edes hakemaan mua ja Viinasta.
Se onneksi sopi ja päästiin kisulin kanssa kotiin.
Nykyisin hänen nimensä on Missi.
Ensimmäisen kuukauden hän vietti suurimmaksi osaksi piilossa saunassa. Pikkuhiljaa hän alkoi tulla tutkiskelemaan taloa. Hänen kanssaan vietin paljon aikaa, ja juttelin hänelle.
Missin kesyttämiseen kului paljon hänen lempiherkkuaan, kinkkua.
Välillä muutkin kissat tulivat rohmuamaan herkkuja, joten joskus houkuttelin Missin eri huoneeseen kuin muut kissat.
Kinkun sekä kissanmintun toivossa hän usein meni selälleen kerjäämään kinkkua, muttei kuitenkaan ensin antanut koskea.
Tästä hän aina viikko viikolta rohkaistui ja rohkaistui. Lopulta sain aina enemmän ja enemmän häntä rapsuttaa.
Ensin päästä, sitten selästä, ja lopulta vatsasta.
Muutaman kerran olen syliinkin nostanut.
Hän myös kehrää rapsuttaessa, ja tulee patjalleni nukkumaan muiden kisujen kanssa.
Missistä olen tosi ylpeä, että hän on vuodessa kesyyntynyt niin paljon, oli hän sen verran arka tullessaan.
Paras palkinto elämässäni on kyllä Missin luottamuksen voittaminen.
Sen jälkeen kun Missi oli tullut meille pikkuveljeni ehdotti äitille, että mitäs jos meille tulisi vielä kolmas kissa, kun siellä 6-huoneessa Kattilassa oli semmoisia pörhöisiä pentuja.
No mikäs siinä.
Tähän äiti suostui ja soitti mulle Kattilaan että minä saan valita kuka olisi semmoinen hyvä meille.
Tiesin heti kuka se olisi.
Siinä pentuhuoneessa oli semmoinen Benjamin-niminen tyttöpentu (:D), jota olin syötellyt kun ei itse oikein syönyt. (Käyn siis Kattilassa vapaaehtoisena :))
Varasimme hänet ja 12-viikkoisena haimme hänet kotiin.
Nykyään hän on Roosa-Maisa nimeltään.
Hän oli pentueen pienin pentu, ja on vieläkin tosi pienikokoinen.
Alussa Santtu murisi hänelle ja ajoi hänet kaapin alle, mutta Missi otti hänet avosylin vastaan ja ryhtyi hänen varaäidikseen.
Vieläkin Missi usein pesee Roosa-Maisaa ja usein he myös nukkuvat yhdessä.
Aluksi Roosa-Maisaa sai aina hakea kissojen ja koirien kanssa, kun oli semmoinen pieni ja ujo pentu niin katosi helposti isoon taloomme.
Siitä hän kuitenkin tosi nopeasti kesyyntyi. Päivittäin häntäkin tottakai silittelen.
Roosa-Maisaa silittäessä saa silti olla varovainen, sillä hän ilmoittaa kyllä milloin ei enää tahdo häntä silitettävän.
Jos joltakin meillä katoaa esim. kenkiä, huiveja, lapasia, pipoja tai ihan vaikka vessapaperirullia, voi Roosa-Maisalta kysyä niihin liittyen.
Hän nimittäin omaa tämmöisen hauskan tavan, että vaivihkaa kuljettaa tavaroita piiloon, yleensä saunan lauteiden alle. :DD
Kaikilla meidän kissoilla on aivan ihana persoona, ja ovat muutenkin ihania
Kiitokset Kattilalle Toivottavasti edes joku jaksaa tämän lukea loppuun,
minä kun en mikään lyhytsanainen ole
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti