Viikko sitten kävimme Kattilassa tutkimassa, josko löytäisimme mukaamme
kotia kaipailevan karvakasan. Kiertelimme, silittelimme ja
tutkiskelimme, kävelisikö joku suoraan sydämiimme. Ja Hemmoksi nimetty
rujo kollipoika käveli. Käveli oikeastaan suoraan päälle. Suoraan
syliin, häikäilemättä ja empimättä. Ja niin me ajelimme kotiin kissa
kyydissä ja hymy korvissa.
Arviolta parivuotias kollipoika on kovia kokenut, rujo kaveri.
Korvanpäät ovat paleltuneet ja pudonneet matkan varrella pois, ja
leukakin on vähän vinksallaan. Vaan otus on mitä hellyyttävin, hurjan
huomionkipeä, rakastettava ja varsinainen sylikissa. Kovat ja
yllättävät äänet saavat kaverin vielä toisinaan siirtymään sohvan alle
piiloon, mutta kunhan sieltä hetken maanittelee, on taas hetken päästä
sylissä kiemurteleva, kehräävä karvapallo.
Kaveri on kotiutunut meille hurjan hienosti. Ruoka maistuu ja maha
kasvaa, hiekkalaatikko on löytynyt muutaman ohi menneen osuman jälkeen
ja muutenkin kissa liikkuu ja touhuaa kotonamme kuin olisi aina meillä
asunut. Leikkihiiret lentelevät pitkin lattioita ja huiske käy leikkien
tiimellyksessä, vaan pääasiassa kaveri nauttii rennosti olostaan, on jo
läytänyt talon parhaat nukkumapaikat ja lähinnä vaihtaa paikkaa sen
mukaan, mistä saa parhaat silitykset ja rapsutukset.
Kiitokset Kissakoti Kattilaan kissoja esitelleelle Annille sekä
kaikille muillekin mukavasta visiitistä löytökissojen maailmaan.
Kattilasta löysimme kotiimme ihanan perheenjäsenen, joka mitä
ilmeisimmin nauttii meidän seurastamme ihan yhtä paljon kuin me sen
seurasta.
