sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksyisiä uutisia talolta

Uusi Hämeenlinnan Kissojen Ystävät ry:n hallitus on koottu eilen. Toimintamme Kissakodilla jatkuu aivan kuten tähänkin saakka. Joitakin muutoksia tapahtunee lähiaikoina, mutta ensijalla ovat kehräävät nelijalkaiset ystävämme aivan kuten Kattilan historiassa on ollut tapana.

Toivomme riveihimme lisää kissarakkaita ihmisiä vapaaehtoisina. Ikärajana on 10 vuotta, mutta toivomme alaikäisen huoltajan läsnäoloa ensimmäisinä kertoina, jotta kissakodin toiminta ja työskentelyyn liittyvät seikat olisivat myös huoltajalla tiedossa. Kissakodilla asustelee nyt reilu 80 kissaa  odottamassa sopivan uuden kodin löytymistä. Voitte kuvitella että työtä riittää. Kaikkia kiinnostuneita kehoitan ottamaan vaikka kaverin mukaan tutustumaan Kattilaan ja etenkin suloisiin miukuihimme.

Syksy saapuu kuin juosten ja odotettavissa on suuri joukko hylättyjä kissoja. Kylmät sateet ja alati viilenevä maaperä eivät anna armoa kodittomille kissoille. Muistutan ulkoilevien kissojen omistajia laittamaan kissalle joustinkaulapannan yhteystiedoilla varustettuna, jotta oma kissa ei päädy löytyeläinkodille turhaan. Tällä tavoin myös mahdollisesti loukkaantuneen lemmikin omistajan etsiminen on helpompaa. Samoin muistutan että kaikki kissat kannattaa leikkauttaa turhien poikueiden ehkäisemiseksi. Kissat lisääntyvät hurjaa vauhtia sukukypsiksi tullessaan eikä ulos syntyvät pennut emoineen selviä Suomen syksystä talvesta puhumattakaan.

Jos haluat tukea toimintaamme voit liittyä yhdistyksen jäseneksi tai tehdä lahjoituksia. Kaikki apu menee luonnollisesti toimintamme ylläpitämiseen.
Yritetään yhdessä auttaa kissoja saamaan uusia rakastavia koteja.

Lisätietoja saat näiltä sivuiltamme tai ottamalla yhteyttä emailitse:
kissakotikattila@gmail.com.

Syksyisin terveisin,
Sonja, Hämeenlinnan Kissojen Ystävät ry:n puheenjohtaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti