Paavo muutti mun luo Kattilasta kesäkuussa. Kattilassa Paavo ei kerinnytkään kovin kauan asustella.
Alussa oli vähän hankalaa, kun ei ollut tiedossa muuta kuin ikä ja nimi.
Kokonaan sisäkissaksi opettelu vei hetken aikaa, mutta nyt on harjoittelu valjaiden kanssa käynnissä. Ulkoillaan jo rappukäytävässä n. 10 minuuttia kerrallaan ennen kun koti kutsuu ja on harjoiteltu kantokopassa matkustamista maalle. Ehkä ensi kesänä ollaan jo pihalla.
Naruhiiri ja pallo saavat aamulla ja illalla kyytiä kun kisu innostuu. Uusi, paketista otettu karvahiiri pysyy ehjänä n. minuutin Paavon kyydissä. Ei tarvitse myöskään olla huolissaan, että ei herää aamulla kellonsoittoon, Paavo kyllä varmistaa herätyksen, koska piiiitkän yön jäljiltä on kiljuva nälkä.
Paavo on tähän mennessä ensimmäinen kissa jonka olen kuullut tömistelevän kävellessään. Toisaalta hyvä, ei pääse hiipimään salaa selän taa. Tosin alakerrassa varmaan kattolamput heilahtaa, kun se hyppää ikkunalaudalta...
Parin viikon päästä lähdetään kisun kanssa pariksi päiväksi evakkoon putkiremontin alta.
Kotiin on kiva tulla kun useimmiten Paavo odottaa eteisessä ja sirkuttaa, on muutenkin tosi kova juttelemaan ja kehräämään.
Näitä on niin ihana lukea! <3
VastaaPoistaOnko Paavon nimi ollut aiemmin Kira? Ikävä on kova ja tietoa löytyisi multa :)
VastaaPoista